Vyökoevaatimuksista lisää

Judoliitto on 22.1.2012 päivätyissä Graduointisäännöissä (sivu 4) esittänyt vyökoevaatimukset. Niiden mukaan esimerkiksi keltavöisen juniorin tulee harjoitella vähintään 80 kertaa, jotta minimivaatimukset täyttyvät. Ja tällöin oletetaan, että on kilpailtu täydet kymmenen kilpailupistettä. Ellei kilpailu- tai toimintapisteitä ole vähintään kymmentä, ei minimiharjoituskerrat riitä. Toimintapisteitä saa mm. koulutuksista ja leireistä (ks. Graduointisäännöt sivu 5). SM-mitalistit voidaan korottaa nopeammalla aikavälillä.

Ahkeralla harjoittelulla (ja kilpailemisella) etenee vyöarvoissa. Ilman kovaa työtä ei judossakaan pärjää. Junioreille on nyt ollut 2-3 harjoitukset viikossa, mikä tarkoittaa noin 80-120 kertaa vuodessa. Eli kilpaileva ja ahkera juniori pystyy saamaan vyön vuodessa. Isommat juniorit voivat osallistua myös aikuisten harjoituksiin, jolloin mahdollisia harjoituksia tulee kolme lisää per viikko.

Vuoden loppupuolella on seuraavat vyökokeet, joten tässä on vielä hyvin aikaa harjoitella. Ja onpa tänä vuonna kaksi JunnuCup-kisaakin vielä jäljellä (15.9. Järvenpää ja 18.11. Kirkkonummi), joista voi käydä keräämässä kilpailupisteitä ja mukavia kokemuksia eri seurojen junnujen kanssa. Etelä-Suomen alueen judotapahtumat löytyvät Judoliiton sivuilta. Ja lähiaikojen kisakutsut ovat Judoshiai-sivuilta.

Kenenkään ei tietenkään ole pakko kilpailla, judoa voi hyvin harrastaa pelkästään omalla salilla. Mutta vain kokeilemalla shiaita tiedät mistä jäät paitsi! 🙂